muutos, elämän vahvin poika

Aika syksystä kevääseen on kulunut todella nopeasti ja on jo aika kirjoittaa viimeinen teksti. Blogin tekeminen on ollut mukavaa, vaikkakin tekniikka on aina silloin tällöin ollut vastentahtoinen ja erityisesti ulkoasun kanssa työskenteleminen on ollut varsin mutkikasta. Itse ajattelen, että blogi on ollut parempi vaihtoehto päättötyöksi kuin perinteinen paperiversio, sillä olen sellainen ihminen, joka jättää kaiken viime tinkaan ja olisin luultavasti tehnyt perinteistä päättötyön palautuspäivää edeltävänä yönä lähestulkoon alusta loppuun. Yksi postaus kuukaudessa on rytmittänyt tekstien kirjoittamisen niin, ettei missään vaiheessa valtavaa kiirettä ja paniikkia ehtinyt syntyä.

Tekstien kirjoittajana en ole mielestäni kovin paljon kehittynyt päättötyön myötä, mutta yleisesti ottaen tänä vuonna olen saanut enemmän kirjoitettua todellisia ajatuksiani ylös. Olen myös kyennyt antamaan enemmän itsestäni. Teksteistäni on tullut aidompia, sillä enää en yritä miellyttää niillä ketään muuta kuin itseäni.

Olen todella tyytyväinen koko työhöni. Vaikka osa teksteistä on ollut heikompia kuin toiset, niin kokonaisuus on mielestäni onnistunut. Olen pohtinut sanaani erilaisilta kannoilta ja tarkoituksellisesti kaikki tekstini liittyvät ihmisen elämänvaiheisiin. Kuten johdannossa mainitsin, tarkoituksenani oli kirjoittaa nimenomaan elämänmuutoksista ennemmin kuin esimerkiksi ilmastonmuutoksesta. Työssä näkyvät juuri minun kädenjälkeni ja oma tapani kirjoittaa.

Onnistunein postaukseni on teksti, jonka jätin julkaisematta blogissani. Se on kaikkein aidoin ja henkilökohtaisin teksti, jonka olen koskaan kirjoittanut ja se on minulle todella tärkeä. Blogissa julkaistuista teksteistäni mielestäni paras on kuva-analyysi kauneusleikkauksen runtelemasta naisvartalosta. Vaikka se ei tekstinä ole kaikkein paras, siinä tekstin ajatus ja mielipiteeni saavat juuri niin suuren osan, kuin halusinkin niiden saavan.

Epäonnistunein tekstini on ollut ehdottomasti ensimmäinen novellini uskoon tulemisesta. Olin suunnitellut aihetta ja toteutustapaa paljon, mutta kuitenkaan en saanut siirrettyä tekstiä päästäni paperille niin kuin olisin halunnut.

Blogissani ainoa postaus, jossa olen pohtinut sanaa konkreettisesti, on johdanto. Kaikissa muissa teksteissä sana vain heijastuu aiheesta. Olen tarkoituksellisesti jättänyt useissa postauksissa sanan mainitsematta, sillä kun lukijat tietävät blogini aiheen, ei heidän ole vaikea löytää sitä teksteistäkään. En missään vaiheessa halunnut tuoda sanaa liian vahvasti esiin, jottei se veisi tekstien ainutlaatuisuutta.

Päättötyön tekemisen aikana sanasta on tullut minulle arkipäiväinen. Aina kun kuulen jonkun sanovan sanan muutos, kiinnitän siihen vaistomaisesti huomiota. Tuntuu, että nyt kun olen kirjoittanut paljon sanaan liittyen, siitä on tullut jollain tapaa helpommin lähestyttävä. Nyt myös keksin jatkuvasti lisää aiheita, joista voisin kirjoittaa.  Aina kun kuulen laulun tai katson elokuvaa, ajattelen miten voisin yhdistää sen blogini aiheeseen. Olen tyytyväinen sanavalintaani. Siitä on suhteellisen helppo keksiä tekstinaiheita, mutta kuitenkaan se ei ole niin kliseinen kuin voisi olla.

Päättötyö on opettanut ainakin kirjoittamaan erilaisia tekstilajeja ja ilmaisemaan itseään tekstin välityksellä. Se on myös opettanut rytmittämään suuritöisen projektin pidemmälle aikajaksolle. Se, että olemme voineet lukea toistemme blogeja, on myös opettanut paljon, sillä kaikkien ajatukset ovat niin erilaisia ja omaperäisiä.

 Muutos ei tule jos odotamme jotain
muuta ihmistä tai jotain muuta aikaa.
Me olemme niitä, joita olemme odottaneet.
Me olemme muutos, jota etsimme.

-Barack Obama