Meidän piti muuttaa maailmaa

Enkelileikki

Istun keinutuolissa,

vanhainkodin huoneessa

Tuijotan kuvaa seinällä,

haikealla mielellä

Kuvassa on perheeni,

äiti, isä ja veljeni

Hymyilemme ryhdissä,

viimeisen kerran yhdessä

Se alkoi sinä talvena,

pelon tunne jatkuva

Sota toi sen mukanaan,

muutoksen lapseen kasvavaan

Isä kutsuttiin mukaan,

rintamalle sotimaan

Hän lupasi pian palata,

ja meitä jälleen halata

Isä kuitenkaan ei koskaan saapunut,

hän oli rintamalla kaatunut

En tajunnut sitä vielä silloin,

miksi äiti itki illoin

Kysyin kerran häneltä,

onko tullut kirjettä isältä

Hän sanoi isän olevan enkeli,

ja että hän taivaassa lenteli

Halusin vain että loppuu leikki tää,

että isä tulee ja kotiin jää.

Kun viimein tajusin, muistan sen hetken,

kun peloissani juoksen ja äidille itken

Tunsin elämäni hajonneen,

kaiken turvan kadonneen

Isä oli kaikkeni,

suuri esikuva, sankari

Tunsin osan itsestäni lähteneen,

isän mukana taivaaseen

Hän lapsuuteni mukanaan vei,

avunhuudot auttaneet ei

Ajatuksistani tähän päivään hätkähtäen palaan,

ja sylissä istuvaa lapsenlasta halaan

Lapsi poskeltani pyyhkäisee kyyneleen pois,

ja ajattelen että elämäni ei parempaa olla vois