muutos, elämän vahvin poika

Aika syksystä kevääseen on kulunut todella nopeasti ja on jo aika kirjoittaa viimeinen teksti. Blogin tekeminen on ollut mukavaa, vaikkakin tekniikka on aina silloin tällöin ollut vastentahtoinen ja erityisesti ulkoasun kanssa työskenteleminen on ollut varsin mutkikasta. Itse ajattelen, että blogi on ollut parempi vaihtoehto päättötyöksi kuin perinteinen paperiversio, sillä olen sellainen ihminen, joka jättää kaiken viime tinkaan ja olisin luultavasti tehnyt perinteistä päättötyön palautuspäivää edeltävänä yönä lähestulkoon alusta loppuun. Yksi postaus kuukaudessa on rytmittänyt tekstien kirjoittamisen niin, ettei missään vaiheessa valtavaa kiirettä ja paniikkia ehtinyt syntyä.

Tekstien kirjoittajana en ole mielestäni kovin paljon kehittynyt päättötyön myötä, mutta yleisesti ottaen tänä vuonna olen saanut enemmän kirjoitettua todellisia ajatuksiani ylös. Olen myös kyennyt antamaan enemmän itsestäni. Teksteistäni on tullut aidompia, sillä enää en yritä miellyttää niillä ketään muuta kuin itseäni.

Olen todella tyytyväinen koko työhöni. Vaikka osa teksteistä on ollut heikompia kuin toiset, niin kokonaisuus on mielestäni onnistunut. Olen pohtinut sanaani erilaisilta kannoilta ja tarkoituksellisesti kaikki tekstini liittyvät ihmisen elämänvaiheisiin. Kuten johdannossa mainitsin, tarkoituksenani oli kirjoittaa nimenomaan elämänmuutoksista ennemmin kuin esimerkiksi ilmastonmuutoksesta. Työssä näkyvät juuri minun kädenjälkeni ja oma tapani kirjoittaa.

Onnistunein postaukseni on teksti, jonka jätin julkaisematta blogissani. Se on kaikkein aidoin ja henkilökohtaisin teksti, jonka olen koskaan kirjoittanut ja se on minulle todella tärkeä. Blogissa julkaistuista teksteistäni mielestäni paras on kuva-analyysi kauneusleikkauksen runtelemasta naisvartalosta. Vaikka se ei tekstinä ole kaikkein paras, siinä tekstin ajatus ja mielipiteeni saavat juuri niin suuren osan, kuin halusinkin niiden saavan.

Epäonnistunein tekstini on ollut ehdottomasti ensimmäinen novellini uskoon tulemisesta. Olin suunnitellut aihetta ja toteutustapaa paljon, mutta kuitenkaan en saanut siirrettyä tekstiä päästäni paperille niin kuin olisin halunnut.

Blogissani ainoa postaus, jossa olen pohtinut sanaa konkreettisesti, on johdanto. Kaikissa muissa teksteissä sana vain heijastuu aiheesta. Olen tarkoituksellisesti jättänyt useissa postauksissa sanan mainitsematta, sillä kun lukijat tietävät blogini aiheen, ei heidän ole vaikea löytää sitä teksteistäkään. En missään vaiheessa halunnut tuoda sanaa liian vahvasti esiin, jottei se veisi tekstien ainutlaatuisuutta.

Päättötyön tekemisen aikana sanasta on tullut minulle arkipäiväinen. Aina kun kuulen jonkun sanovan sanan muutos, kiinnitän siihen vaistomaisesti huomiota. Tuntuu, että nyt kun olen kirjoittanut paljon sanaan liittyen, siitä on tullut jollain tapaa helpommin lähestyttävä. Nyt myös keksin jatkuvasti lisää aiheita, joista voisin kirjoittaa.  Aina kun kuulen laulun tai katson elokuvaa, ajattelen miten voisin yhdistää sen blogini aiheeseen. Olen tyytyväinen sanavalintaani. Siitä on suhteellisen helppo keksiä tekstinaiheita, mutta kuitenkaan se ei ole niin kliseinen kuin voisi olla.

Päättötyö on opettanut ainakin kirjoittamaan erilaisia tekstilajeja ja ilmaisemaan itseään tekstin välityksellä. Se on myös opettanut rytmittämään suuritöisen projektin pidemmälle aikajaksolle. Se, että olemme voineet lukea toistemme blogeja, on myös opettanut paljon, sillä kaikkien ajatukset ovat niin erilaisia ja omaperäisiä.

 Muutos ei tule jos odotamme jotain
muuta ihmistä tai jotain muuta aikaa.
Me olemme niitä, joita olemme odottaneet.
Me olemme muutos, jota etsimme.

-Barack Obama

Juosta mustaan metsään, valkoiseen hankeen, olla puhdas ja vapaa

Julia on 15-vuotias yhdeksäsluokkalainen tyttö. Hänen ystävänsä koulussa keksivät uuden villityksen: laihduttamisen. Julia yrittää toimia tyttöjen järjen äänenä ja korostaa kaikille terveellisten elämäntapojen merkitystä: monipuolista syömistä ja riittävää urheilua. Ympäristön paine kuitenkin saa kuitenkin hänetkin pohdiskelemaan elämäänsä ja itseään. Siitä alkaa Julian elämän alamäki. Hänestä tulee tyytymätön omaan painoonsa ja tyttö päättää alkaa ensin kokeilumielessä vähän laihduttaa. Kilojen kariseminen muuttuu kuitenkin pian pakkomielteeksi ja kehonkuva vääristyy. Julian elämän keskiöön nousevat ruuan ja urheilun ajattelu sekä koulussa menestyminen. Ennen tärkeät asiat, kuten läheinen perhe ja ystävät, sekä muut nuoren tytön arjen askareet jäävät elämässä toissijaisiksi. Ainoa päämäärä on täydellisyys.

”Mä oon päättäny, etten syö enää karkkia. Enkä pullaa. Enkä keksejä. Enkä mitään makeeta lihottavaa. Mun on pakko. En voi enää jatkaa näin. Mä syön ihan liikaa kaikkea kakkaa. Mä ryhdistäydyn. Illalla mä lähden lenkille ja juoksen kovaa, mä oon voimakas ja mä jaksan. Kukaan ei voi pysäyttää mua.”

Kira Poutanen on suomalainen kuusi romaania kirjoittanut kirjailija, joka asuu Pariisissa. Hänen esikoiskirjansa Ihana meri julkaistiin vuonna 2001. Kirja kertoo 15-vuotiaan tytön kehon sekä ajatusten muuttumisesta anoreksiaan sairastuttuaan.

”Mä oksetan itseäni, pehmeät posket ja löysät rinnat. Mun hampaat kiristyy yhteen, ja mä lyön itseäni kasvoihin niin kovaa kuin uskallan. Poskeen jää punainen jälki, ja mä pelästyn omaa voimaani.”

 Kirjan aihe on raskas. Se on kirjoitettu siten, ettei varmasti jätä lukijaansa kylmäksi. Kirjan päiväkirjamainen kerronta päästää lukijan lähelle päähenkilön ajatuksia. Kertomus on taitavasti kirjoitettu. Lukiessani sitä tuntui kuin lukisin jonkun ajatuksia. Niin aitoja ne ovat. Halusin ravistaa päähenkilöä oikein kovasti, jotta saisin kieroutuneet mielikuvat hänen päästään. Vaikka aihe on todella rankka, se on myös todella mielenkiintoinen.

Pohdiskeltuani kirjaa nyt lukemisen jälkeen, uskon, että Poutanen on halunnut kirjoittaa sen eräänlaisena kannanottona nykyajan yhteiskunnan luomille ulkonäköstandardeille ja esittää tilanteen, johon paineet pahimmillaan voivat johtaa. Tässä hän on onnistunut hyvin.

 Kirjan päähenkilö Julia etsii tietä laihtumiseen naistenlehdistä ja musiikkimaailmasta, median luomasta täydellisestä naisvartalosta. Hänen mielikuvansa täydellisyydestä vääristyy ja tie mahdottoman täydellisyyden saavuttamista kohti alkaa. Vaikka ensisilmäykseltä luulisi Julian taistelevan vain syömisongelmia vastaan, on mukana paljon muutakin. Julian koko mieli sairastuu, ei vain keho. Kaikki on lähtöisin aivoista ja kieroutuneista ajatuksista. Myös koulussa on oltava täydellinen. Keskiarvoksi on saatava kymppi. Julia valitsee elämälleen suunnan, josta ei seuraa mitään hyvää.

Päähenkilön muuttuminen on syy miksi valitsin kirjan päättötyöhöni. Kirjan alussa ja lopussa Julia on kuin kaksi täysin eri ihmistä, niin ulkomuodoltaan kuin ajatuksiltaan. Pidän siitä, että kirjan loppu jää tulkinnanvaraiseksi, sillä se jättää lukijalle taas yhden mahdollisuuden käyttää mielikuvitustaan Julian tulevaisuuden suhteen.

Ihana meri antaa paljon ajateltavaa. Se saa miettimään terveellistä elämää. Usein ajatellaan, että laihuus on terveellistä, lihavuus sairaus. Se on varsin yleinen mielikuva. Todellisuudessa molemmat ääripäät ovat pahasta ja kultainen keskitie tässäkin suhteessa mainio vaihtoehto. Kirja opettaa arvostamaan normaaleja syömis- ja liikuntatottumuksia.

Luin kirjan todella nopeasti. Se on vetävä ja teksti kulkee sujuvasti eteenpäin. Toimivat dialogit ja raskaat mietelmäpätkät luovat hyvän kontrastin ja tekevät tekstistä jollain tapaa monitasoisen. Kirjan raskaus painottuu erityisesti sen loppuosaan. Alku on kevyttä luettavaa, mutta lopussa vaikeaselkoiset mietelmät lisääntyvät ja ne muuttuvat entistä abstraktimmiksi.  Kirjassa on todella paljon toistoa, mutta mielestäni se toimii hyvin tehokeinona. Se saa lukijan ymmärtämään paremmin kuinka samalla kaavalla Julian päivät etenee viikosta toiseen.

”Ja niin me kävellään, ja lumi loistaa ihanan auringon hyväilyssä, mä tiedän, että tän pitäisi olla kaunista ja mun pitäisi olla onnellinen, mutta mulla on vaan kylmä. Ja hirvee nälkä.

kuvan lähde: https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgzMS9yDWlt3_1RMrwYseT642oWJVZYeSh1LodUhEUJPZjP6BR15rmEd8L1zg-koggk7GN5H7wFhhQDbF5CE4-VbxjMsPURAjFnX7yS9vBDdKVO3xv1M7O14PxzFA3CI4B4o2Wc7k6b9JLY/s1600/ihanameri_kesa04.jpg

Onnettomuus ei idä mullassa, eivätkä vastoinkäymiset verso maan tomusta

Kuinka uskallatte tehdä tällaista syntiä, että häpäisette sapatinpäivän

Keski-iän reilusti ylittänyt ja hieman harmaantunut mies kirjoitti kotonaan tietokoneella kuumeisesti uutta artikkeliaan. Oli sunnuntaiaamu, keskitalvi. Mies ei nostanut katsettaan koneen ruudusta edes silloin, kun joi kulauksen aamukahvistaan. Hän ei huomannut ulkona kirkkaana loistavia viimeisiä jouluvaloja, eikä kuullut ohitse kovaäänisesti ajavaa lumenaurausautoa. Hän oli uppoutunut työhönsä. Mies ei tuntenut viikonpäiviä eikä kellonaikoja. Hän oli alkanut elää tahdissa, jossa kuukausien alut vietetään kantabaarissa juoden tuoppeja toistensa perään ja deadlinen lähestyessä uhkaavasti, aletaan kirjoittaa unohtaen samalla muu elämä. Elämäntapa kuukausittaisine painejaksoineen oli vanhentanut miestä vuosien ajan ja aiheuttanut toistuva paniikkikohtauksia suurissa väkijoukoissa. Hän oli urautunut elämään päivästä toiseen samanlaista työn ehdoin kulkevaa elämää ja koki turhauttavana ja ahdistavana pistona sydämessään sen, ettei ollut käyttänyt aikaa uusien kokemuksien hankkimiseen: matkusteluun, ystäviin ja parisuhteeseen.

Ihminen joutuu nöyrtymään, miehen on pakko kumartua, ja ylpeät silmät painuvat maahan

Mies oli tottunut saamaan kiitosta työstään. Hän oli kerännyt palkintoja lehtijutuillaan ja voittanut useita kolumnistipalkintoja vuosia sitten. Häntä arvostettiin ja hieman myös pelättiin lehden toimituksessa. Häntä pidettiin muita korkea-arvoisempana työkokemuksensa ja viisautensa vuoksi. Mies oli sisäistänyt muiden ihmisten hänelle antaman arvostuksen ja piti huolen siitä, ettei mielikuva päässyt murtumaan.

      Mies pudotti kirjoittamansa artikkelin paperiversion päätoimittajan työpöydälle ja asettui rennosti istumaan pöydän edessä olevaan nojatuoliin. Hän risti jalkansa ja asetti tummat paksusankaiset silmälasinsa paremmin nenälleen. Hän katsoi päätoimittajaa kysyvästi ja tokaisi: "Sinulla oli minulle asiaa?"

      Mies paiskaisi oven kiinni lähtiessään huoneesta. Hänen silmänsä olivat katkeruudesta punaiset ja turvonneet, mutta kyyneleitä ei valunut. Miehen sydän jyskytti kovempaa kuin suurimmankaan paineen alla koskaan aikaisemmin. Hän oli rytistänyt palloksi käteensä päätoimittajan antaman paperin, jonka yläreunaan oli painettu terveyskeskuksen leima. Päätoimittaja oli ojentanut tämän työterveyshoitajan antaman tulosteen miehelle. Mies oli lukenut sen, noussut seisomaan ja lähtenyt puoliksi juosten huoneesta.

      Hän otti taksin ja matkusti kotiinsa. Kotona hänen polvensa pettivät ja koko hänen ruumiinsa paino osoittautui liian raskaaksi kannatella. Hän lysähti polvilleen maahan ja antoi kyynelten valua silmistään ensimmäistä kertaa kymmeniin vuosiin.

Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä, jolla hän itseään rasittaa auringon alla?

Aamulla mies nousi istumaan sänkynsä reunalle. Hänen päässään vilisi kysymyksiä. Hän päivitteli itsekseen sitä, miksei ollut aikaisemmin tajunnut stressaamisensa aiheuttamia oireita kehossaan ja sitä miksei ollut kuunnellut itseään paineen keskellä. Mies ihmetteli mielessään sitä, minne kaikki opiskelutoverit olivat jääneet ja mietti kenelle voisi soittaa ja kenen kanssa jutella. Mieleen ei tullut yhtään nimeä. Työ oli voittanut tärkeysjärjestyksessä sukulaisetkin, joten yhteydenpito heihin oli jäänyt muutamia vuosia sitten.

      Hänellä oli liikaa aikaa ajatella. Mies ei halunnut jäädä yksin mietteidensä kanssa vaan puki ylleen normaalien tyylikkäiden vaatteiden sijaan verkkarit ja laittoi ylleen vielä talvitakin ennen lähtöään. Hän käveli tuttuja katuja pitkin kantabaariinsa, joka availi juuri oviaan. Hän istui nahkapäällysteiselle tuolille, johon hän oli vuosien saatossa kuluttanut jäljet. Hän nojasi kyynärpäänsä tiskille ja hautasi päänsä käsiensä väliin. Kyyneleet tuntuivat taas tekevän tuloaan, mutta mies päätti, ettei anna minkään niin inhimillisen pilata hänen imagoaan.  

     Baarissakaan mies ei päässyt pakoon omilta ajatuksiltaan. Hän mietti lapsuuttaan. Se oli ollut onnellinen. Hän mietti nuoruuttaan. Hän oli päässyt hyviin piireihin ja tutustunut upeisiin ihmisiin, joiden kanssa oli kokenut monet elämänsä asiat ensimmäistä kertaa ja päättänyt elää elämänsä loppuun asti. Niin ei kuitenkaan käynyt. Sen jälkeen miehen ajatukset siirtyivät työelämään toimittajana. Työssä, jonka hän oli kovasti halunnut ja jonka eteen hän oli tehnyt paljon työtä. Työssä, joka sittemmin oli muuttanut hänen oman identiteettinsä.

     Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan miehellä oli aikaa ajatella elämäänsä ja hän teki sen tuijottaen oluttuopin pohjaan. Ilman sen turruttavaa vaikutusta miehellä ei olisi riittänyt uskallus siihen. Kovan kuoren alla hänellä oli herkkä sisin. Hän peilaili itseään lasisesta tuopistaan ja huomasi juonteita, joihin ei ollut ennen kiinnittänyt huomiota. Vanhuus teki tuloaan. Mieheen iski turhautuneisuuden tunne. Hän kyseli mielessään itseltään kysymyksiä: Mitä todellista olen voittanut elämässäni? Mitä hyötyä työstäni on ollut minulle? Vastaus molempiin oli selvä. Ei mitään.          

Jos joku teistä kärsii, hän rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, hän laulakoon kiitosvirsiä

Tuntien kuluttua mies lähti alkoholin ja ajatustensa vaikutuksesta turtuneena kävelemään päämäärättömästi pitkin tuttuja katuja. Käveltyään muutamia minuutteja mies tuli kadulle, jossa ei muistanut koskaan käyneensä. Hän käveli katua eteenpäin. Asfalttipäällysteinen katu muuttui erään risteyksen kohdalla puiden reunustamaksi hiekkatieksi. Mies jatkoi kulkuaan. Pian hänen edessään maasta kohosi upea ja koristeellinen rakennus, jonka katolla oli iso puinen risti. Mies ei ollut aikaisemmin käynyt kotikaupunkinsa kirkolla päinkään, mutta päätti astua sisään. Kirkon vahtimestari oli teippaamassa kirkon eteisen seinälle julistetta, jossa kerrottiin tulevien tapahtumien aikatauluja. Mies ei sanonut vahtimestarille mitään vaan käveli kiireesti hänen ohitseen kirkkosaliin.

       Mies katsoi ympärilleen. Joka puolella oli toinen toistaan kauniimpia yksityiskohtia, jotka tukivat toinen toistaan. Mies huomasi kuvien ja esineiden kertovan tarinaa, josta hänellä ei ollut aavistustakaan. Hän katseli tarkemmin patsasta, joka kuvasi suureellisesti mieshahmoa, jolla oli selässään enkelinsiivet. Hän astui muutaman askeleen eteenpäin ja siirsi katseensa kauniiseen lasimaalaukseen valtavassa ikkunassa. Siinä oli paimenia niityllä ja suuri tyylitelty tähti taivaalla heidän päänsä yläpuolella. Mies kiersi hitaasti tutkien koko kirkon ja istui sen jälkeen kirkon penkkiin katsomaan koko komeutta. Mies oli aina katsonut kieroon ihmisiä, jotka kertoivat käyvänsä säännöllisesti kirkossa ja uskovansa Jumalaan. Mies oli itse aina pitänyt uskontoa suurena huijauksena, johon hän itse ei ollut langennut. Hän ei ollut koskaan edes tutustunut paremmin kirkon toimintaan tai Raamatun sisältöön. 

         Mies otti mukavamman asennon tuolista ja otti kädet puuskasta syliinsä. Hän risti ne ja asento tuntui luontevalta. Aivan kuin hänen kätensä olisi tarkoitettu siihen. Mies sulki silmänsä. Kirkon tunnelma oli saanut miehen tekemään jotain hänelle ennennäkemätöntä ja hän sekunnin murto-osan ihmetteli itsekin mitä oli tekemässä. Hän antautui kuitenkin tunteen vietäväksi. Mielessään hän alkoi keskustella Jumalalle. Hän puhui ongelmistaan ja pyysi apua niihin. Hän kertoi toiveistaan ja pyysi niiden täyttymistä. Hän mietti sairauttaan. Hän kyseli elämästään ja tulevaisuudestaan. Hän halusi vastauksia. Lopuksi mies avasi silmänsä ja irrotti kätensä toisistaan.

Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.

Kotiin palattuaan mies tunnusteli olotilaansa. Tuntui kuin hänen sisällään olisi ollut onnellisuutta. Elämäniloa, jota ei ennen ollut ollut. Hän tunsi sairautensakin keskellä olevan iloisempi ja energisempi kuin pitkään aikaan. Hän tunsi voivansa turvautua johonkin, vaikkei hänellä ollutkaan konkreettisia ystäviä eikä läheistä perhettä. Tuntui kuin hän olisi saanut tukipilarin, johon saattoi ripustautua. Hänen sairautensakin oli saanut merkityksen. Se sai hänet hiljentämään tahtia.

Minä ryhdyin etsimään viisautta ja tutkimaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu.

Hän istui työpöytänsä ääreen. Hän painoi hiirtä muutaman kerran. Ruudulla luki: Olet ilmoittautunut kirkon vapaaehtoistoimintaan ja sitoutunut lähtemään johonkin kehitysmaakohteistamme auttamaan nälkäänäkeviä. Mies katsoi ylöspäin ja muodosti huulillaan hiljaisesti sanan: kiitos.

virhe

Epäonnistuminen. Epävarmuus. Epäinhimillisyys. Ensimmäisenä kuvasta mieleeni tulevat sanat eivät ole kauniita tai naisellisia.

       En tiedä kuvassa olevan naisen taustasta mitään, mutta varmaa on, että hän on halunnut muuttaa ulkonäköään kauneuskirurgisen toimenpiteen avulla lähemmäs omaa unelmaminäänsä. Taustalla saattaa olla ikävistä kommenteista jäänyt epävarmuus omasta kehosta. Syy voi olla myös tarve paeta itseään vieraaseen vartaloon tai peitellä jotain. Myöskään median luoma stereotypia täydellisen näköisistä naisista ei ole pois luettu vaihtoehto. Mahdollisuuksia leikkauspäätökseen on lukemattomia ja tavoitteena on aina pyrkiä upeaan ja täydelliseen nykypäivän kauneusihanteeseen tai pyrkiä eroon omista komplekseistaan. Kaiken kaikkiaan kuva kauneuskirurgiasta on liian yksipuolinen: sileitä otsia ja suupieliä, kauniita rintoja sekä selluliitittomia reisiä. Epäonnistuneet toimenpiteet saavat liian vähän huomiota. Valitsemassani kuvassa oleva nainen tuskin tavoitteli operaatiollaan epäinhimillisen kärsineitä ja veriarpisia rintoja. Kuitenkin näin kävi.    

      ”Operaatio kannattaa uskoa ammattilaisten käsiin, jotta lopputulos olisi mahdollisimman luonnollinen ja turvallinen.” Tekstin pätkä on otettu erään suomalaisen kauneuskirurgisen sairaalan kotisivulta. Samantapaisia tekstejä oli muillakin sivuilla, mutta tämä nimenomainen kohta kiinnitti huomioni. Kuvan nainen on myös uskonut oman kehonsa ammattilaisten käsiin, mutta lopputulos ei ole luonnollinen. Päinvastoin, se on kaukana siitä. Vaikka suurin osa kauneusleikkauksista on onnistuneita ja naiset ovat tyytyväisiä lopputulokseen, on myös valtavia määriä tapauksia, jossa jotain on mennyt vikaan ja lopputulos on kuvan tapauksen mukainen.

      Mielestäni on surullista, kuinka moni nainen turvautuu kauneuskirurgiaan. Itse uskon, että jokainen voi oppia rakastamaan omaa kehoaan. Korvien välissä tapahtuva muutos on tehokkaampi ja turvallisempi kuin kirurgin veitsi. Kuvan nainen ei rakastanut omaa kehoaan tarpeeksi suojellakseen sitä omilta päätöksiltään, vaan lähti muuttamaan sitä toisten ihmisten ehdoilla.

     Kuvaa ei ole tarkoitettu taidekuvaksi. Löysin sen sivulta, jonka tavoitteena on esitellä kauneuskirurgian vaaroja, sillä liian moni nainen asettuu leikkauspöydälle ilman riittävää tietoa mahdollisista epäonnistumisista tai järkyttävästä lopputuloksesta. Kuva on peittelemätön. Herkkä silmä saattaa kavahtaa sen ronskiutta, mutta mielestäni se kuvaa häpeilemättä tilanteen vakavuutta. Musta tausta tekee kuvasta vaikuttavan ja lisää sen uskottavuutta. Kuva on otettu suoraan edestä. Nainen ei peittele asennollaan tai käsillään mitään kohtaa ja itselleni tuli mieleen ajatus siitä, että nainen nimenomaan haluaa herättää ajatuksia nuorissa, jotka ehkä harkitsevat kauneusleikkausta. Kenties nainen menetti itselleen tutun ja ihmismäisen ulkomuotonsa, mutta haluaa silti estää muita tekemästä samaa virhettä.  Kuvan kontrastia on lisätty, mikä saa arpikohdat erottumaan selkeämmin ihosta. Kuvan tunnelma on karu. Vaikka värisävyt ovat lämpimiä, kuvan aihe saa ne jollain tapaa katoamaan.

         Itse näen kuvan varoittavana esimerkkinä kauneusleikkauksien pimeämmästä puolesta. Sama ajatus on luultavasti suurimmalla osalla kuvan näkevistä ihmisistä. Kuitenkin olen varma, että kyseisen kuvan ihmisen läheiset pitävät tätäkin kehoa täydellisenä, vaikka sen omistaja ei osaisikaan sitä arvostaa. Jos ihminen rakastaa toista ihmistä, se ei näe ulkoisia puutteita, vaan rakastaa sisintä.  

kuva: http://www.kaboodle.com/reviews/breast-implants-gone-wrong

Enkelileikki

Istun keinutuolissa,

vanhainkodin huoneessa

Tuijotan kuvaa seinällä,

haikealla mielellä

Kuvassa on perheeni,

äiti, isä ja veljeni

Hymyilemme ryhdissä,

viimeisen kerran yhdessä

Se alkoi sinä talvena,

pelon tunne jatkuva

Sota toi sen mukanaan,

muutoksen lapseen kasvavaan

Isä kutsuttiin mukaan,

rintamalle sotimaan

Hän lupasi pian palata,

ja meitä jälleen halata

Isä kuitenkaan ei koskaan saapunut,

hän oli rintamalla kaatunut

En tajunnut sitä vielä silloin,

miksi äiti itki illoin

Kysyin kerran häneltä,

onko tullut kirjettä isältä

Hän sanoi isän olevan enkeli,

ja että hän taivaassa lenteli

Halusin vain että loppuu leikki tää,

että isä tulee ja kotiin jää.

Kun viimein tajusin, muistan sen hetken,

kun peloissani juoksen ja äidille itken

Tunsin elämäni hajonneen,

kaiken turvan kadonneen

Isä oli kaikkeni,

suuri esikuva, sankari

Tunsin osan itsestäni lähteneen,

isän mukana taivaaseen

Hän lapsuuteni mukanaan vei,

avunhuudot auttaneet ei

Ajatuksistani tähän päivään hätkähtäen palaan,

ja sylissä istuvaa lapsenlasta halaan

Lapsi poskeltani pyyhkäisee kyyneleen pois,

ja ajattelen että elämäni ei parempaa olla vois

Asiat ovat niin kuin ne ovat, kunnes ne muuttuvat. Muututtuaankin ne ovat tietyllä tavalla.

On virhe ajatella,
että on jo myöhäistä muuttaa
vanhoja huonoksi osoittautuneita
tapoja ja tottumuksia.
Jos napsautat huoneeseen valon päälle,
ei ole väliä sillä
kuinka kauan huoneessa
on ollut pimeää.
Valo valaisee joka tapauksessa.

-Vernon Howard

     Viime kesäni oli muutosten aikaa. Olin tympääntynyt elämääni ja halusin tehdä sille jotain. Olen elänyt pitkään turvallisten ja tuttujen asioiden parissa. Olen hoitanut koulutyöni kunnialla ja harrastanut samoja harrastuksia, mutta halusin elämääni uusia tuulia. Olin odottanutkin tämän kesän antavan minulle paljon rippileirin ja sen kautta uusien piirien ansiosta, mutta se ylitti kaikki odotukseni. Sain paljon uusia ystäviä, muutin huoneeni ulkomuotoa sellaiseksi kuin olin monta vuotta jo haaveillut, tein harrastusten suhteen monia merkitseviä päätöksiä ja tuntuu kuin itsetuntemukseni ja luonteeni olisi kehittynyt paljon vahvemmaksi ja viisaammaksi yhden kesän aikana. Muut eivät ohjaile päätöksiäni, vaan minä itse.

    Kun mietin sanaani eräänä päivänä, aloin etsiä sitä omasta elämästäni. Mietin paljon, mitä kaikkea elämässäni on tapahtunut ja ei mennyt kauaakaan kun päätin sanani. Muutos oli oikea ja ajankohtainen valinta.

    Sana kertoo siitä, että jotain on tapahtunut tai pitäisi tapahtua. Ensimmäisenä sitä ajatellessani mieleeni tulee jatkuvasti ilmassa leijuva paine siitä, että jokaisen ihmisen tulisi tehdä omalla kohdallaan muutos ilmastonmuutoksen estämiseksi, rauhan ja tasa-arvon edistämiseksi sekä muiden yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseksi. Lehtien sivuilla ja Internetissä huomaa aina kirjoituksia erilaisten järjestöjen tapahtumista ajamiinsa asioihin liittyen sekä mielenosoituksista, joilla haetaan muutoksia nykytilanteeseen, milloin minkäkin asian suhteen. 

    Pienemmässä mittakaavassa mieleeni tulevat muutokset, joita ihmiset haluavat tehdä itselleen. Ulkoisesti tarkoitan jatkuvasti lehtien kansissa olevia lööppejä laihuuden ihannoinnista ja siihen pyrkimisestä. Laihuuden lisäksi myös kauneudesta on määrätty mediassa tietyt normit, jotka ovat kaukana totuudesta ja joihin kaikkien tulisi pyrkiä. Ei ole mikään ihme, että erityisesti naiset tuntevat paljon paineita ulkonäöstään. Nimenomaan paineet johtavat ihimisiä menemään kauneusleikkauksiin, joilla ihmiset pyrkivät ulos komplekseistaan tai jahtaavat mielikuviaan täydellisestä ulkonäöstä. Monet naiset etsivät kauneusleikkauksista myös ikuista nuoruutta, eivätkä ymmärrä, ettei vanhenemista estävää eliksiiriä ole olemassakaan. 

   Ihminen voi muuttua myös sisäisesti ja muuttuukin elämänsä aikana väistämättä, sillä ikä ja kokemukset tekevät ihmisestä mielenkiintoisemman ja viisaamman. Usein naistenlehtien artikkeleita lukiessa huomaa, että monet kuuluisat ja tuntemattomat naiset ovat saaneet elämänsä järjestykseen vasta vanhemmalla iällä. He kertovat aina, että heidän elämäänsä ovat tuoneet seesteisyyttä ja rauhaa eletyn elämän mukanaan tuoma vauraus ja tietyt rytmit sekä arjen tasapainoisuus. Tämän henkisen "kypsyyden" huomaa puhuessaan aikuisille ihmisille. Tällöin oma tietoisuus maailmasta tuntuu paljon pienemmältä kuin samanikäisten ihmisten kanssa puhuessa. Koko ihmisen elämä on muutostapahtuma.

       Yksi suuri muutoksen hetki ihmisen elämässä on murrosikä. Silloin lapsesta tulee, nuori vastuunsa kantava, ihminen, joka joutuu tekemään paljon valintoja. Minkä lukion hän valitsee? Keiden kavereiden kanssa hän haluaa viettää aikaa? Sortuuko hän käyttämään päihteitä? Minkä suunnan hän elämälleen antaa? Myös nuorten läheisten antama tuki vaikuttaa siihen millaisia muutoksia nuorten elämässä tapahtuu. Terveystiedon kirjassamme on yksi lausahdus joka kuvaa murrosikää hyvin: "kaiken muuttava murrosikä". Valintoja ei varmastikaan helpota se, että vanhemmat ikäluokat pitävät nuoria tulevaisuuden toivoina.

      Muutoksesta mieleeni tulevat myös todella karkeat esimerkit rikollisen elämänmuutoksesta pahasta hyvään ja perhosen elämänkaaresta toukasta siivilleen kohoavaksi kauniiksi olennoksi.

 Muutos³⁹ 1. muuttuminen; sen tulos. Jyrkkä, vähittäinen muutos. Lämpötilan muutos. Elämänmuutos. Elinkeinoelämän rakennemuutos. Sairauden aiheuttamat keuhkomuutokset. Saada aikaan muutos jssak. Puolueiden välisissä voimasuhteissa tapahtui muutoksia. 2. muuttaminen; sen tulos. Asemakaavan muutos. Lainmuutos. Osoitteenmuutos. Tehdä käsikirjoitukseen muutoksia. Hakea muutosta oikeuden tuomioon.

Yllä on sanakirjan määritelmä sanasta muutos. Määritelmä oli itselleni jonkin sorttinen yllätys, sillä se ei vastannut lainkaan minun omaa käsitystäni ja mielikuviani sanasta. Ainoa asia, joka osui kohdilleen oli mielestäni kohta elämänmuutos, jonka kannalta sanaani olen eniten suunnitellut tarkastelevani.

     "Elämässä on kaksi perusvalintaa: hyväksyä olosuhteet sellaisina kuin ne ovat - tai hyväksyä vastuu niiden muuttamisesta" sanoi Denis Waitley ja mielestäni tämä on hyvä ohje siihen, miten meidän kaikkien tulisi suhtautua elämään muutoksentekijöinä.